Masentuneet kuolevat huomattavasti muuta väestöä nuorempina, ja alkoholilla on tässä suuri merkitys. Useita Euroopan maita vertaileva tutkimus osoitti, että masentuneet kuolevat muita nuorempina erityisesti Suomessa ja Tanskassa, joissa alkoholikuolemat ovat yleisiä.

Drug and Alcohol Dependence -lehdessäjulkaistu tutkimus osoitti, että masentuneiden elinajanodote on erityisen alhainen – jopa yli 15 vuotta muuta väestöä matalampi – maissa, joissa alkoholikuolleisuus on suurta. Tutkimuksessa vertailtiin masentuneiden ja ei-masentuneiden elinajanodotteita Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Italiassa ja selvitettiin, kuinka suuren osuuden alkoholikuolemat selittävät masentuneiden lyhyemmästä elinajanodotteesta eri maissa.

– Jo aiemmin on ollut viitteitä siitä, että alkoholikuolemilla on suuri merkitys masentuneiden kuolleisuudelle Suomessa. Vertailu muihin maihin kuitenkin osoitti, että kyse ei ole universaalista ilmiöstä, toteaa yliopistotutkija Heta Moustgaard Helsingin yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisestä instituutista.

Alkoholi selittää jopa kolmanneksen masentuneiden lyhyemmästä elinajanodotteesta

Suomessa ja Tanskassa, joissa alkoholikuolemat ovat yleisiä, alkoholista johtuvat kuolemat selittivät jopa kolmanneksen masentuneiden lyhyemmästä elinajanodotteesta. Ruotsissa ja Italiassa alkoholikuolemien merkitys oli huomattavasti pienempi ja masentuneet myös elivät pidempään.

– Erityisen yllättävää oli, että masentuneet elivät pidempään maissa, joissa alkoholikuolemat olivat muutenkin harvinaisempia. Alkoholikuolemien ehkäiseminen voisi siis olla tehokas keino masentuneiden kuolleisuuden vähentämiseen, Moustgaard arvioi.

Väestörekistereihin perustuva tutkimus kattoi kaikki Suomen, Tanskan, Ruotsin ja Italian Torinon kaupungin yli 15-vuotiaat vuosilta 1993–2007. Masennus pääteltiin masennuslääkeostoista sekä sairaalahoitojaksoista masennusdiagnoosilla, ja masentuneiden ja ei-masentuneiden kuolleisuutta seurattiin kuolemansyyrekistereistä.

Julkaisu:

Heta Moustgaard, Lasse Tarkiainen, Olof Östergren, Kaarina Korhonen, Nicolás Zengarini, Giuseppe Costa, Pekka Martikainen (2022). The contribution of alcohol-related deaths to the life-expectancy gap between people with and without depression – a cross-country comparison, Drug and Alcohol Dependence, Volume 238, 109547