Naiset saavat keskimäärin vähemmän lapsia ennen endometrioosidiagnoosia kuin terveet verrokit, selviää HUSin ja Helsingin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.

Endometrioosi vaikuttaa hedelmällisyyteen jo vuosia ennen taudin lopullista diagnoosia. Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että ennen leikkauksessa todennettua endometrioosia naiset synnyttivät noin puolet vähemmän lapsia verrattuna heihin, joilla ei myöhemmin todettu endometrioosia.

Endometrioosi on krooninen tulehdussairaus, jota sairastaa jopa 10 % hedelmällisessä iässä olevista naisista. Taudissa kohdun limakalvoa kasvaa myös siellä, missä ei pitäisi: munasarjoissa, munanjohtimissa ja jopa suolistossa. Tavallisia oireita ovat kivuliaat kuukautiset ja yhdyntäkivut.

Diagnoosin saamiseen menee usein noin seitsemän vuotta. Tauti diagnosoidaan nykyisin yleensä esitietojen ja kliinisen tutkimuksen perusteella.

Varhainen diagnosointi tukee hedelmällisyyttä

Tutkimusta johtaneen professori Oskari Heikinheimon mukaan taudin varhainen diagnosointi on tärkeää myös hedelmällisyyden kannalta.

“Lääkäreiden, jotka vastaanotollaan näkevät kivuliaista kuukautisista ja kroonisesta lantiokivusta kärsiviä naisia, tulee pitää mielessään endometrioosin mahdollisuus. Heidän tulisi keskustella potilaiden kanssa sairauden vaikutuksista hedelmällisyyteen ja tarjota viipymättä asianmukaista hoitoa endometrioosiin”, Heikinheimo sanoo.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 18 324 suomalaista, 15–49-vuotiasta naista, joilla oli kirurgisesti todennettu endometrioosi vuosina 1998–2012. Heitä verrattiin 35 793 samanikäiseen naiseen, jolla ei ollut endometrioosidiagnoosia.

Ennen endometrioosidiagnoosia yhteensä 7 363 (40 %) endometrioosia sairastavaa naista ja 23 718 naista (66 %) ilman endometrioosia synnytti elävän vauvan seurantajakson aikana. Naiset, jotka myöhemmin saivat endometrioosidiagnoosin, lapsiluku oli 1,93 ja terveillä naisilla 2,16.

Seuraavassa tutkimuksessa tarkastellaan samojen naisten endometrioosin kirurgisen diagnoosin ja hoidon jälkeistä hedelmällisyyttä.

“Toivomme, että endometrioosia sairastavien naisten hedelmällisyys saavuttaa tällä myöhemmällä kaudella saman tason kuin terveiden verrokkien.”

Aiemmin endometrioosia sairastavien naisten synnytysten määrästä ja sairauden vaikutuksista hedelmällisyyteen ennen diagnoosia on ollut saatavilla vain vähän tietoa.

Linkki tutkimusartikkeliin: First live birth before surgical verification of endometriosis—a nationwide register study of 18 324 women (https://academic.oup.com/humrep)