Medicine Nuntium

Terveysalan ja Sairaanhoidon uutiset

April, 2018

Tutkimus: Suomalaiset tuntevat punkkien levittämät taudit hyvin, mutta ulkomaanmatkojen osalta riskit hämärän peitossa

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes neljä viidestä suomalaisesta tietää puutiaisten eli punkkien levittävän borrelioosia ja TBE:tä eli puutiaisaivotulehdusta. Valtaosa myös tietää, miten taudeilta voi suojautua. Harva kuitenkaan hoksaa, että punkit ja niiden levittämät taudit ovat yleisiä myös monin paikoin esimerkiksi Keski-Euroopassa ja Baltiassa. Yli 90 prosenttia suomalaisista tietää punkkien levittävän borrelioosia ja lähes yhtä moni (78 […]

Posted in Vapaa-Aika | Comments Off on Tutkimus: Suomalaiset tuntevat punkkien levittämät taudit hyvin, mutta ulkomaanmatkojen osalta riskit hämärän peitossa

Tunnista nuoren masennusoireet teini-iän tunnemyrskyjen takaa

Pitääkö huolestua, jos teini vetäytyy suljetun oven taakse, kommunikoi lähinnä olankohautuksin ja lopettaa lapsuudesta asti rakkaan harrastuksen ilman selityksiä? Mielialanvaihtelut kuuluvat nuoruusikään ja lapsen kehitykseen, mutta joskus niitä on vaikea erottaa masennuksen oireista. Masennus on kasvanut kansanterveydellinen ongelma, jota esiintyy kaikissa ikäryhmissä. Suomalaisnuorista noin 20 prosentilla esiintyy masennusoireita ja 5–10 prosenttia sairastaa masennusta*. Nuoruusikään kuuluvat […]

Posted in Psykiatria | Comments Off on Tunnista nuoren masennusoireet teini-iän tunnemyrskyjen takaa

Panadol Extend -valmisteen myyntilupa peruutetaan väliaikaisesti

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on 12.4.2018 päättänyt peruuttaa Panadol Extend 665 mg säädellysti vapauttavien tablettien myyntiluvan väliaikaisesti. Päätös astuu voimaan 24.4.2018. Tämän jälkeen valmistetta ei enää voida toimittaa apteekeista potilaille. Euroopan komission 19.2.2018 tekemän päätöksen mukaisesti kaikkien parasetamolia säädellysti vapauttavien valmisteiden myyntiluvat perutaan väliaikaisesti EU:n alueella. Valmisteet vedetään pois markkinoilta niiden yliannostuksen hoidon vaikeuden […]

Posted in Lääkehoito | Comments Off on Panadol Extend -valmisteen myyntilupa peruutetaan väliaikaisesti

Mepit huolissaan rokotusvastaisuuden seurauksista EU:ssa

Euroopan parlamentin jäsenet totesivat torstaina, että heikentyvällä luottamuksella rokotteita kohtaan on jo terveysvaikutuksia. Tiedot jäsenvaltioiden nykyisestä rokotustilanteesta osoittavat, että rokotusten ottamisessa on merkittäviä puutteita ja että rokotuskattavuusasteet eivät takaa yleistä suojaa rokotettavia sairauksia vastaan, totesivat mepit päätöslauselmassaan torstaina. Mepit lisäsivät, että rokotuskattavuuden lasku Euroopassa on aiheuttanut esimerkiksi tuhkarokon leviämistä ja niihin liittyviä kuolemia useissa maissa […]

Posted in Rokotukset | Comments Off on Mepit huolissaan rokotusvastaisuuden seurauksista EU:ssa

Seitsemän tuoppia olutta viikossa? Sydämesi ja aivosi eivät kiitä

Lancet-lehdessä vastikään julkaistun laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan jo seitsemän, kahdeksan lasillista viiniä tai yhtä monta tuoppia olutta viikossa on haitallista terveydelle. Sata grammaa alkoholia viikossa on se kynnys, jonka jälkeen kuolleisuus alkaa lisääntyä niin miehillä kuin naisilla, sanoo professori Timo Strandberg Helsingin yliopistosta. Laaja kansainvälinen tutkimus osoittaa, että alkoholinkäyttö lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä samoin […]

Posted in Päihteet & Huumeet | Comments Off on Seitsemän tuoppia olutta viikossa? Sydämesi ja aivosi eivät kiitä

419-päivää vietetään jälleen 19.4: Tänä vuonna 419-kampanja rohkaisee aikuisia keskustelemaan kannabiksesta nuorten kanssa

Huhtikuun 20. päivä vietetään kansainvälistä kannabispäivää, josta käytetään lyhennettä “420”. Sitä ennen, 19.4. eli “419”, ehtii vielä puntaroida kannabiksen käytön hyötyjä ja haittoja. Tänä vuonna 419-kampanja rohkaisee vanhempia ja kaikkia nuorten kanssa toimivia keskustelemaan kannabiskysymyksistä. Kysyimme nuorilta, miten he toivoivat aikuisten puhuvan heille kannabiksesta. Vastaus yllätti: puhuisivat edes jotain. Vanhemman ei tarvitse tuntea faktoja kannabiksen […]

Posted in Päihteet & Huumeet | Comments Off on 419-päivää vietetään jälleen 19.4: Tänä vuonna 419-kampanja rohkaisee aikuisia keskustelemaan kannabiksesta nuorten kanssa

Miehille sattuu liikaa – Tapaturmapäivän kohderyhmänä on työikäiset miehet

Miehille näyttää sattuvan ja tapahtuvan – varsinkin kotona ja liikkuessa. Siksi Tapaturmapäivänä, perjantaina 13. huhtikuuta, kiinnitetään huomiota erityisesti miesten tapaturmiin. Tapaturmakuolleisuus on korkeampaa työikäisillä miehillä kuin naisilla. Miesten tapaturmakuolleisuus on vähentynyt viime vuosina, mutta edelleen työikäisten tapaturmaisesti aiheutuneista kuolemista 80 % sattuu miehille*. Lähes 80 % vammaan johtaneista tapaturmista sattuu kotona ja vapaa-ajalla. Miesten tapaturmista […]

Posted in Vapaa-Aika | Comments Off on Miehille sattuu liikaa – Tapaturmapäivän kohderyhmänä on työikäiset miehet

Nuorten alkoholinkäyttö vähenee yhä – THL: Juomisen tilalle löytynyt muuta tekemistä

Suomalaisnuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt vuosien ajan. Nuorille tehdyn kyselyn mukaan merkittäviä syitä on kolme: alkoholia on entistä vaikeampaa hankkia, vanhempien asenteet ovat aiempaa tiukemmat ja kavereiden kanssa vietetty aika ei enää liity niin vahvasti alkoholiin. Nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt samaan aikaan, kun alkoholiostojen ikärajoja ja alkoholimainontaa on alettu kontrolloida tiukemmin. Kontrollin kiristymisen myötä nuorten on […]

Posted in Vapaa-Aika | Comments Off on Nuorten alkoholinkäyttö vähenee yhä – THL: Juomisen tilalle löytynyt muuta tekemistä

:RAPORTTI: Liikkumattomuus maksaa miljardeja vuodessa

Liikkumattomuus maksaa vähintään 3 miljardia euroa vuodessa UKK-instituutin koordinoiman selvityksen mukaan vähäinen fyysinen aktiivisuus, runsas istuminen ja huono kunto aiheuttavat yhteiskunnalle vähintään 3 miljardin euron vuotuiset kustannukset, kun laskelmissa huomioidaan terveyden- ja sosiaalihuollon kustannukset, tuottavuuskustannukset, tuloverojen menetys, maksetut työttömyysturvaetuudet ja syrjäytymisen kustannukset. Selvityksessä arvioitiin liikunta-, terveys- ja taloustieteellisen yhteistyön avulla, että liikkumattomuus aiheuttaa vuosittain seuraavia […]

Posted in Liikunta | Comments Off on :RAPORTTI: Liikkumattomuus maksaa miljardeja vuodessa

Päivittäinen kipu yleistä kotona asuvilla ikääntyvillä – varsinkin diabeetikkonaisilla

Suurimmalla osalla kotona asuvista 65 vuotta täyttäneistä, diabetesta sairastavista naisista on kipua useammin kuin kerran viikossa. Kolmasosalla heistä kipu on päivittäistä. Kipu on heillä yleisempää kuin saman ikäisillä verrokeilla, osoitti Itä-Suomen yliopiston tuore tutkimus. Miehillä ei havaittu vastaavaa eroa diabeetikkojen ja verrokkien välillä. Tulokset julkaistiinEuropean Geriatric Medicine- ja BMC Geriatrics -lehdissä. Tutkimukseen osallistuneista diabetesta sairastavista naisista 63 prosentilla […]

Posted in Vapaa-Aika, Yleislääketiede | Comments Off on Päivittäinen kipu yleistä kotona asuvilla ikääntyvillä – varsinkin diabeetikkonaisilla

YHTEYSTIEDOT:

Victoria Media / Kerttu Vali Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka Puh/SMS: 040-5563129 email: medicinenuntium@victoriamedia.fi Gmail: medicine.nuntium@gmail.com

SEURAA SOMESSA