Medicine Nuntium

Terveysalan ja Sairaanhoidon uutiset

August, 2017

Lasten likinäköisyys lisääntyy

Katukuva kertoo, että lapsilla on nykyään aiempaa enemmän silmälaseja. Myopisoituminen eli silmän likitaitteisuus ja sitä kautta miinuskorjauksen tarve onkin maailmanlaajuisesti kasvava ilmiö, kertoo Instrumentariumin johtava optikko Matti Tyynilä. Verrattuna esimerkiksi Aasian maihin, Suomessa tilanne on vielä hyvä, mutta myös meillä likitaitteisten lasten ja nuorten määrä on kasvussa, Tyynilä jatkaa. Myopisoitumisen syiden selvittäminen on haastavaa mutta […]

Posted in Silmäsairaudet | Comments Off on Lasten likinäköisyys lisääntyy

Ilman reseptiä hankitut lääkkeet usein mukana myrkytyskuolemissa

Suuri osa vainajien oikeuslääketieteellisessä kuolemansyynselvityksessä havaituista kipu- ja psyykenlääkkeistä on hankittu ilman reseptiä, paljastaa Helsingin yliopiston ja THL:n tuore tutkimus. Joka toisesta tutkimukseen otetusta vainajasta löytyi ilman reseptiä hankittuja kipu- tai psyykenlääkkeitä. Helsingin yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa tarkasteltiin Suomessa vuosina 2011–2013 tehtyjä oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia. Tutkimusaineisto käsitti 2 974 vainajaa, joiden oikeustoksikologisissa tutkimuksissa […]

Posted in Lääkehoito | Comments Off on Ilman reseptiä hankitut lääkkeet usein mukana myrkytyskuolemissa

Veripalvelun Suomi 100 -haaste käynnistyi

Kuva: Marja Helander Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Veripalvelu haastaa yritykset, yhteisöt, oppilaitokset, joukkueet ja muut porukat perustamaan VeriRyhmän ja luovuttamaan yhteensä 10 000 pussia verta vuonna 2017. Ensimmäinen verensiirto tehtiin Suomessa yli sata vuotta sitten, ja yhä tänä päivänä verivalmisteiden tasainen saatavuus on välttämätön edellytys suomalaisen terveydenhuollon toimivuudelle. Verivalmisteita tarvitaan päivittäin sadoilta vapaaehtoisilta luovuttajilta niin onnettomuuksien […]

Posted in Veripalvelu | Comments Off on Veripalvelun Suomi 100 -haaste käynnistyi

Terveydenhoitajaliitto: Rokotuskattavuus saatava nousuun

Rokotuksista ja erityisesti rokotevastaisuudesta on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua. Myös perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko nosti asian aiheellisesti esille 15. elokuuta Helsingin Sanomien uutisessa ”Saarikko haluaa kuriin rokotevastaisuuden”. Terveydenhoitajaliitto jakaa ministerin huolen rokotevastaisuuden leviämisestä Suomessa. Terveydenhoitajat ovat keskeinen terveydenhuollon toimija rokotusasioissa ja saavat siihen vahvan perusosaamisen koulutuksessaan. Työnantajien on lisäksi turvattava terveydenhoitajille jatkuva osaamisen ylläpito täydennyskoulutuksella. […]

Posted in Rokotukset | Comments Off on Terveydenhoitajaliitto: Rokotuskattavuus saatava nousuun