Medicine Nuntium

Terveysalan ja Sairaanhoidon uutiset

Alkoholi on huono stressinlievittäjä

drink-on-beach

Kesäkuumalla terassit, puistot ja kesämökit täyttyvät perheen ja ystävien seurasta nauttivista lomalaisista. Lomalla moni ottaa rennommin myös alkoholinkäytön suhteen. Säännöllinen alkoholin käyttö estää kuitenkin stressistä ja rasituksesta palautumista, vaikka juominen pysyisi maltillisena.

Lomalla halutaan nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta – kesällä voikin hyvillä mielin sallia itselleen toisinaan oluen grilliruoan kyytipojaksi tai lasillisen valkoviiniä piknikillä. Päivittäin nautittuna alkoholista voi kuitenkin tulla sitkeä vieras, josta on vaikea päästä eroon. Säännöllinen alkoholin käyttö estää stressistä ja rasituksesta palautumista, joka on kuitenkin loman tärkein tehtävä.

– Kesällä voi toki ottaa rennommin, mutta kehottaisin pitämään loman aikana myös alkoholittomia päiviä. Vaikka yhdellä annoksella eli esimerkiksi 0,33 litran oluella ei vielä ole terveydellisiä haittavaikutuksia, harva tyytyy siihen yhteen, sanoo työterveyslääkäri Tanja Vuorela Terveystalosta.

Jo toinen alkoholiannos voi heikentää yöunen palauttavaa vaikutusta, sillä alkoholi siirtää syvän unen alkamista.

–  Alkoholi rentouttaa ja voi auttaa saamaan unen päästä kiinni, mutta unen laatu on huonompaa ja uni on katkonaista. Laadukas yöuni on keskeisimpiä tekijöitä palautumisen kannalta, Vuorela muistuttaa.

Lomalla tissutellessa unohtuu helposti palautumista ja terveyttä yleisesti edistävät asiat, kuten  kuntoilu, luontoliikkuminen ja tietoinen läsnäolo.

Keho tottuu alkoholiin

Päivittäinen kesälomajuominen on rutiini, jonka aivot oppivat nopeasti, sillä siihen liittyy aivojen näkökulmasta voimakas palkitseminen: alkoholi, usein yhdistettynä toistuvaan ja mukavaan tilanteeseen, aktivoi mielihyvän kokemista aivoissa.

Jos huomaa lomapäivien pyörivän alkoholinkäytön ympärillä, kannattaa suunnitella itselleen vaihtoehtoinen rutiini, joka sisältää samat elementit: toistuvan tilanteen, tekemisen ja itsensä palkitsemisen.

– Jokainen kokee mielihyvän tunnetta eri asioista. Joillekin mielihyvän voi synnyttää esimerkiksi kävelylenkin jälkeen odottava sauna, kylmäksi jäähdytetty alkoholiton juoma ja mansikat. Korvikkeen tissuttelulle voi löytää myös vahvistamalla itselle mieluisia aamurutiineja. Esimerkiksi varhaisaamun kävely tai uinti eivät suju miellyttävästi pää pöhnäisenä, Vuorela kertoo.

Kun alkoholi vie lomailijaa

Jos lomalla on opettanut kehonsa päivittäisiin alkoholiannoksiin, kesän jälkeen paluu arkeen voi tuntua vaikealta.

– Tottumisen huomaa paitsi oman sietokyvyn kasvuna, myös siitä, että alkoholia tekee mieli. Jos huomaa yhä useammin keksivänsä itselleen alkoholin käyttöön oikeuttavia syitä, on paikallaan pysähtyä miettimään omaa suhdettaan alkoholiin, Tanja Vuorela sanoo.

Myös mikäli ajatus tipattomasta lomasta tuntuu vaikealta, tai jos alkoholi kuuluu itsestään selvänä osana jokaiseen lomapäivään ja muut aktiviteetit suunnitellaan alkoholin ehdoilla, on syytä käyttää hetki oman alkoholisuhteen miettimiseen: Liittyykö käyttöön haittoja? Rajoittaako se muuta elämää? Ovatko perhe ja ystävät samaa mieltä?

– Riskirajojen jatkuva ylittyminen, eli naisilla 16 alkoholiannosta viikossa ja miehillä 24 annosta, on jo selvä merkki huolestua ja hakeutua keskustelemaan omasta alkoholinkäytöstään asiantuntijan kanssa, Vuorela summaa.

Minullako alkoholiongelma? Jos vastaat kahteen tai useampaan kysymykseen kyllä, on mahdollista että riippuvuus on kehittymässä.

– Oletko yrittänyt vähentää alkoholin käyttöäsi ja epäonnistunut siinä?

– Onko läheisesi tai tuttavasi ilmaissut huolensa tai ärtymyksensä alkoholin käytöstäsi?

– Käytätkö alkoholia keinona lievittää krapulaasi?

– Tunnetko syyllisyyttä alkoholin käytöstäsi?

YHTEYSTIEDOT:

Victoria Media / Kerttu Vali Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka Puh/SMS: 040-5563129 email: medicinenuntium@victoriamedia.fi Gmail: medicine.nuntium@gmail.com

SEURAA SOMESSA